Pieni kertaus – päivitykselle ”hyi-huutoja”
9.8.2026
Pöxyjen sivut laahaavat perässä muutaman edustuksen matsin verran. Seuran perinteen mukaan tästä seuraa ”hyi-huutoja” päivittäjille. Ne otetaan nöyrästi vastaan ja tehdään pieni kertaus otteluista, joiden tapahtumia ei ole vielä sivuilla kerrattu.
Edellinen ottelukertaus on kesäkuun puolivälistä, kun Pöxyjen Persposki-areenan taika murtui LoPan käsittelyssä. Sama synkkyys jatkui myös seuraavassa kotiottelussa. MPS matkusti kaukaa Malmilta Laaksolahteen ja kellisti kotijoukkueen lukemin 3-2. Kaikki näytti alussa hyvältä, sillä seitsemännellä minuutilla Sami Eloneva vei Pöxyt 1-0 johtoon ja neljä minuuttia myöhemmin Ernosto Paalanen teki lukemiksi 2-0.
Ja sitten tapahtui jotain. Seuraavat kolme maalia kirjattiin MPS:lle ja koko ottelu maalein 3-2. Toinen kotitappio putkeen oli tosiasia.
Sitten päästiin ansaitulle tauolle. Syyskierros alkoi 23. heinäkuuta ja sen Pöxyt aloitti mallikkaasti. Vierasottelu HooGeeta vastaan toi täydet kolme pistettä. HooGee meni ottelussa johtoon, mutta Pöxyt käänsi toisen jakson kirillä pelin itselleen. Voittoluvut olivat 2-1 Pöxyille vieraskentällä: maalintekijöinä olivat Erik Ingström ja voittomaalin kuittasi Sami Eloneva.
Seuraavaksi palattiin Laaksolahteen ja vastaan tuli koko Pöxy-historian viheliäisin vastustaja, LePa. Riippumatta LePan joukkueesta ja sarjatasosta, tuntuu, että aina on Pöxyillä vaikeaa. Näin se oli vuosikymmeniä sitten ja näin se on myös nyt. Keväällä pelattiin tasan, mutta nyt LePa antoi oppitunnin taktiikan merkityksestä sekä tarkasta viimeistelystä. Persposki-areenalla ei sitten Kakkosen vuosien tullut vastaavia lukemia mediakuutiolle – 1-5! Kolmas kotitappio putkeen, esitys oli kamala ja LePa oli hyvä. Ainoa valonpilkahdus oli ottelussa Miko Kujalan tekemä upea maali.
Tässä oli lähtökohdat syyskierroksen seuraavaan otteluun Gillaa vastaan. Oma raportti kyseisestä spektaakkelista seuraa…
28.6. SexyPöxyt-MPS 2-3 (1-2)
7. Sami Eloneva 1-0, 11. Ernosto Paalanen 2-0, 30. Sebastian Liesirova 2-1, 47. Leevi Ruponen 2-2, 54. Tommi Hänninen 2-3
Pöxyt: Varik, Lehmuskallio, Salmi, Kujala, Huhtamäki, Eloneva (65. Suka), Paalanen (86. Häkkinen), Mattila, Koivulainen (86. Said), Saastamoinen (65. Haseli), Ahvonen (82. Rahman)
23.7. HooGee-SexyPöxyt 1-2 (1-0)
38. Sam Mousth 1-0, 63. Erik Ingström 1-1, 73. Sami Eloneva 1-2
Pöxyt: Varik, Nuutinen (72. Saastamoinen), Paalanen (72. Gardiner), Lehmuskallio, Ahvonen, Huhtamäki, Ndagijimina (86. Moen), Jaakkola, Kujala, Salmi, Kulp
31.7. SexyPöxyt-LePa 1-5 (0-2)
44. Ronald Karlsson 0-1, 45+1 Elias Alku 0-2, 49. Miko Kujala 1-2, 56. Ilpo Petäjä 1-3, 69. Petäjä 1-4, 77. Petäjä 1-5
Pöxyt: Sadinmäki, Lehmuskallio, Huhtamäki, Eloneva (66. Saastamoinen), Moen, Salmi (77. Nummi), Kujala (84. Häkkinen), Jaakkola, Kähärä (66. Puro), Ahvonen (66. Rahman), Paalanen (77. Said)