Kyyti oli kylmää Tammisaaressa – uuteen nousuun keskiviikkona ”Poskella”?

9.6.2026

Pöxyt kärsi kauden ensimmäisen tappionsa EsPalla viimeistä edellisellä kierroksella. Tulos oli yhtä karu edellisessä ottelussa, jossa EIF/Academy myöhensi vierailijat kovin lukemin 7-3. Oli tietysti positiivinen asia, että Pöxyt teki kolme maalia vaikeassa vierasottelussa. Mutta oli vähemmän positiivista, että oma verkko heilui seitsemän kertaa.

Jo ensimmäisellä jaksolla mätettiin maaleja puolin ja toisin. Taukotulos oli isäntäjoukkueelle 4-2. Toinen jakso meni sitten raaseporilaisille 3-1.

Toisaalta pitää muistaa, että viimeiset kaksi ottelua olivat todennäköisesti sarjan kovimmat ottelut. EsPa on huippuvahva ja EIF/Akademi on tunnetusti todella hyvä etenkin kotonaan. Nämä reissut on nyt tehty, joten katse eteenpäin.

Pöxyt palaa kotikentälleen Persposki-areenalle keskiviikkona. Vastassa on NuPS, kahdeksan kierroksen jälkeen sarjan kuutonen. NuPS on voittanut otteluistaan kaksi, pelannut neljästi tasan ja hävinnyt kahdesti. Tämä kertoo siis siitä, että NuPS:ia on ollut hyvin vaikea voittaa.

Lähtökohdat ovat joka tapauksessa selvät. Tappioputki pitäisi saada poikki ja miksei se menisi, jos Pöxyt saavat tutun tuen kotiottelustaan. Peli alkaa 20.15 ja areena on tuttu, Laaksolahti.

 

EIF/Akademi-SexyPöxyt 7-3 (4-2)

13. 1-0 Jakob Gottberg, 17. 2-0 Jakob Gottberg, 20. 3-0 Nico Pelkonen, 26. 3-1 Saku Salmi, 33. Elias Heinämaa 4-1, 36. Niklas Ahvonen 4-2, 46. Nico Pelkonen 5-2, 68. Jakob Gottberg 6-2, 71. Oliver Estlander 7-2, 77. Juuso Lehmuskallio 7-3

SexyPöxyt:

Mikael Sadinmäki, Juuso Lehmuskallio, Niklas Ahvonen, Teemu Huhtamäki, Saku Salmi (83. Ville Marin), Erik Ingström (71. Davood Haseli), Samuel Nuutinen (56. Tuukka Saastamoinen), Eetu Massinen (56. Joakim Puro), Tuomas Jaakkola, Roope Kähärä (83. Hermanni Häkkinen), Ernesto Paalanen (71. Ahmed Abdi Rahman)